Julkaistu

Perustusseikkailuja, osa 1 – talon perustukset valmiina

Meidän talolla on perustukset. Kaikkien vaikeuksien, hämmennysten ja säätämisen jälkeen olemme taas yhtä vaihetta lähempänä omaa kotiamme. Tosin ei sekään nyt ihan helppoa ollut. Tosiaan kun talo onkin tulossa tasaiselle pohjalle, niin perustussuunnitelmiin piti tehdä hieman muutoksia, jotta tuo korotus saataisiin toteutettua nyt pelkästään perustusten avulla. Tietenkin siitä tuli sitten lisää kuluja. Välillä aina miettii, että kun kaikkeen tuntuu menevän enemmän kuin alunperin oli suunniteltu, että tuleekohan tästä mitään – ja toisaalta taas samalla on tyytyväinen, kun projekti etenee. Pitäisi varmaan vihdoin käydä jotain kuluja läpi. Perustuksista lienee helppo aloittaa, kun ovat ajankohtaiset ja periaatteessa valmiit.

Valmis perustus joulupäivänä 2017

Eli meille talon perustukset suunnitteluineen maksoivat urakkana noin 14 000 euroa. En osaa sanoa onko se paljon vai vähän, mutta sellaisen tarjouksen me hyväksyimme. Talon pinta-ala on noin 70m2. Lisäksi samassa tarjouksessa oli autotallin perustus ja päärakennesuunnittelijan tehtävät. Kaikkineen hinta oli meille noin 18 500 euroa. Nyt tuosta perustusten muutoksista tuli reilun 2000 euron lisälasku. Kokonaisuudessa se tuntuu aika isolta korotukselta ja yllätti hieman, kun saimme kuulla tuosta vasta kun perustukset oli jo tehty. Kaikkineen perustukset maksavat noin 20 0000 euroa, siinä on siis talon ja autotallin perustukset suunnitteluineen ja lisäksi noin 600 euroa päärakennesuunnittelijan tehtävistä. Mitä mieltä olette, onko se paljon vai vähän vai jotain siltä väliltä?

Perustustapana meille tuli rossipohja eli tuulettuva alapohja.

Kantavasta tuulettuvasta alapohjasta eli rossipohjasta tuli 1900-luvulla pientalojen yleisin alapohjatyyppi Suomessa. Tuulettuvaan alapohjaan kuuluvat tuuletusaukot estävät terveydelle haitallisen maaperän radioaktiivisen radonkaasun kulkeutumisen rakennukseen. Ne pitävät lisäksi alapohjan rakenteet kuivina estäen home- ja lattiasienten kasvun. Tuuletus järjestetään yleensä vähintään 10×15 sentin kokoisilla avoimilla tuuletusaukoilla, joita pitää sijoittaa sokkeliin vähintään kuuden metrin välein sekä myös nurkkiin. Mikäli rakennus sijaitsee suojaisessa paikassa, tuuletusaukkojen määrää on lisättävä huomattavasti vähimmäissuosituksesta.

Alapohjan alle jätetään yleensä ryömintätila, joka mahdollistaa rakenteiden kunnon tarkkailemisen ilman niiden purkamista. Ryömintätilaa voidaan käyttää myös taloteknisten asennusten sijoittamiseen, kunhan ne eivät häiritse ilman virtaamista tuuletusaukkojen välissä.

Perustukset valettiin paikoilleen muoteilla. Takaosaan tehtiin ensin pieni korotus ja sen jälkeen valumuottien avulla tehtiin perustuskehikko tarvittavine tuuletus- ja kulkuaukkoineen sekä raudoituksineen, minkä jälkeen betoniauto saapui tontille ja betonit laskettiin muotteihin. Kai aika perushomma ja kokonaisuudessaan työvaihe kesti noin viikon.

Betonivalu muoteissaan
Työmaa oli perustusten teon ajan sotkuisessa kunnossa. Perustusten valmistuttua kävimme itse siivoamassa tontin asialliseen kuntoon ja vähän hämmennyimme kuinka paljon ihan käyttökelpoista tavaraa sinne oli hylätty sikin sokin.

Tällä hetkellä autotallin perustukset aiheuttavat vielä ongelmia. Jotenkin ajattelin, että kun talon perustussuunnitelmat saadaan kaiken säätämisen jälkeen kasaan, niin ei tuo autotallin perustussuunnittelu voi niin hankalaa olla. Mutta onhan se. En sitten tiedä johtuuko se jostain kielimuurista, kun meidän arkkitehti ei kuitenkaan puhu suomea natiivisti, niin ehkä perustusfirman kaverit eivät ole ymmärtäneet kaikkea englanniksi tai sitten vika on jossain muualla. Olen seurannut keskustelua sivusta ja näin amatöörinä en osaa sanoa missä vika on. Tai ehkä vika on siinä, kun minä en ymmärrä.

Ongelma on ohjeellinen perustusleikkaus. Jos joku teistä osaa kertoa mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa, niin minulle saa kertoa. Kun perustusfirma haluaa ohjeellisen perustusleikkauksen ennen kuin voi tehdä perustussuunnitelmat autotalille. Ensimmäiseksi minulle tuli mieleen, että eikö perustusfirma tee perustussuunnittelun ja kaikki tuollaiset asiat, mutta ei se kai niin ole. Ohjeellisen perustusleikkauksen toimittaa kai sitten arkkitehti tai rakennesuunittelija. No arkkitehdilta ja rakennesuunnittelijalta on tullut materiaaleja, mutta ne eivät kai ole vielä kelvanneet, koska asia ei ole edennyt. Olen sitten pyytänyt, että voisiko joku perustusfirmasta toimittaa esimerkin ohjeellisesta perustusleikkauksesta, niin eiköhän sen esimerkin pohjalta saada oikeanlainen kuva loihdittua. No eipä ole tullut esimerkkiä ja homma ei etene.

Kommunikaatio aiheuttaa päänvaivaa taas. Ensinnäkin, vaikka kaikilla osapuolilla on toistensa yhteystiedot, niin he eivät kommunikoi keskenään – vaikka kirjoittelemme sähköposteja, joissa kaikki ovat mukana. Yleensä minun pitää vastata jokaiseen sähköpostiin, mikä aiheuttaa toisen ongelman: en nimittäin puhu samaa kieltä heidän kansaan. En minäkään pyytäisi SOAP API:n* kuvausta heiltä. Ja tuntuu tyhmältä olla tuossa välissä keskustelemassa, kun ei oikein tiedä mitä haetaan. Ja sitten kun pyytää lisätietoja ja yrittää selvittää asiaa, niin ei tule vastausta. Itse asiassa aika usein, etenkin, kun lähettelee sähköposteja, niin vastaukset jäävät saamatta. Tai ainakin silloin, jos teen virheen ja kysyn samassa sähköpostissa useamman kysymyksen, niin yleensä ehkä siihen yhteen kysymykseen saatan saada vastauksen ja muut sivuutetaan.

Tällainen rakennusprojekti kaipaisi selkeästi jonkinlaista projektinhallintatyökalua, jossa kaikki projektiin osallistuvat tahot olisivat mukana ja voisi antaa tehtäviä/kysymyksiä ja merkitä kenen pitäisi suorittaa tehtävä tai vastata kysymykseen. Sähköposti on hankalahko formaatti ja vielä vähemmän luotan puhelimeen, kun puhelinkeskusteluista ei jää mitään jälkeä siitä, mitä on sovittu. Sähköpostissa kaikki keskustelut jäävät kuitenkin talteen, jos myöhemmin tulee ongelmia.

No nyt käydään pientä vääntöä vielä autotallin perustuksista, koska olisi kiva saada ne kasaan mahdollisimman pian, sillä CLT-toimitus saattaa, jos kaikki menee äärihyvin, tulla jo helmikuussa, jolloin myös autotalli olisi hyvä saada kasaan tai sitten autotallia ei tehdä CLt:stä. Meille tulisi kuitenkin kokonaisuutena halvemmaksi tehdä sekä talo että autotalli yhtäaikaa, etenkin jos autotalli tehdään CLT:stä. Saa nähdä miten käy, mutta toivotaan parasta.

-Samuli

*ammattitermistöä ohjelmistosuunnittelussa

Julkaistu

Suunta on enimmäkseen oikeaa ja matka jatkuu

Hätäily oli osittain turhaa ja nyt kun kaikki suunnittelijat ja tekijät ovat taas samoilla linjoilla, niin projekti etenee. Tämän hetken tilanne on se, että talon alle, pohjoispäätyyn, jää 150 cm avoin tila. Kiitos Mikalle hyvästä kommentista!

Pidimme tosiaan pikapalaverin vastaavan rakennusmestarin ja kaivurikuskin kanssa, jossa huomasimme, että ehkä huolemme oli aiheeton, talo ei jää huomattavasti korkeammalla ja vaikka tontin luonnollinen muoto olikin muuttunut ja tasoittunut, niin nykyisellä perustustavalla on helpointa ja järkevintä tehdä perustus samaan tasoon. Alunperin – suunnittelijoiden mukaan – oli tarkoitus täyttää takaosa enemmän maan alle, myös sisäpuolelta, mutta nyt takaosa jätetään auki, joten siellä on sitten enemmän tilaa puuhailla.

Tosin ongelma oli silti olemassa – me emme olleet perillä mitä tapahtui. Toivottavasti jatkossa ei käy näin. Nyt tekijät ja suunnittelijat olivat tehneet ratkaisuja, eikä niitä ollut selitetty meille maallikoille, jotka emme ymmärrä tuollaisia asioita, jos niitä ei selitetä tai emme itse selvitä – eli olisi pitänyt itse olla aktiivisempi. En tiedä kuinka paljon tällaista tapahtuu rakennuttajille, mutta voihan se olla melko yleistä – onhan huomattavasti nopeampaa tehdä, jos ei tarvitse kaikkia tekemisiä selittää.

Mietimme tässä vaiheessa nopeasti myös koko talon alimmaisen kerroksen muuttamista yhteen tasoon, mitä nimimerkki hmmh ehdotti. Tason vaihtelu oli kuitenkin alun perin tontin sanelema ehto, ei niinkään tyyliseikka, joten tässä tilanteessa asiaa oli syytä harkita. Tosin itse olin jo jollain tavalla tottunut ajatukseen ja tuntui vähän pahalta miettiä portaan poistamista, vaikka se ehkä tekisikin tilasta hieman helpomman. Tavallaan helpotuksekseni alakerran muuttaminen yhteen tasoon olisi aiheuttanut koko piirustusten uudistamisen, sillä korkeusmuutosten takia portaat yläkertaan olisivat äkkiä olleet pesuhuoneessa. Joten porras säilyy, vaikkei se enää olekaan samalla tavalla tontin sanelema ratkaisu.

Perjantaina tontille ilmestyivät valumuotit ja tällä viikolla pitäisi työn alkaa. Toivottavasti homma nyt tosiaan menee oikein!

Julkaistu

Taloprojekti etenee, mutta onko suunta oikea?

Ensin vuosi pohdittiin. Pohtiminen on tärkeää ja monta virhettä korjattiin ja samalla me olemme oppineet paljon rakentamisesta. Kaksi viikkoa sitten työt alkoivat konkreettisesti. Kaivuri tuli tontille, siitä viikko ja kivet räjäytettiin hittoon. Homma eteni joutuisasti ja perustustöiden pitäisi alkaa ensi viikolla. Meille on tulossa on rossipohja eli tuulettuva alapohja. Eilen talon pohja oli tasoitettu yhdeksi tasaiseksi kentäksi.

Siinä oli ongelma. Jos katsoo arkkitehtikuvia – ja katseli sitä tontin muotoa, niin talon etuosan piti jäädä noin 70 cm takaosaa alemmas. Sisällä oli koko talon läpikulkeva pitkä porras. Mutta nyt pohja on tasainen. Minusta tässä on jotain mätää. Tai kun talo suunniteltiin tuollaiseksi tontin muodon takia ja nyt tontti muuttuikin yhden päivän aikana tasaiseksi kentäksi. Tosiaan muutos oli oikeasti noin nopea. Nyt on perjantai. Keskiviikkona talon paikalla oli vielä kuoppaa ja eilen siihen tuli soraa – ja nyt kaikki on tasaista. En pääse siitä yli.

Mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?

Talo suunniteltiin maisemaan ja tontin muotoja kunnioittaen. Mutta nyt kun talon pohja on tasainen, niin tuo porrastus ei enää ole tontin sanelema, vaan kyseessä on arkkitehtuurinen ominaisuus – ja arkkitehtuurinen ominaisuus vaatii nyt sen, että perustukset tehdään tasaiselle maalle, mutta kahteen korkoon. Tuulettuvassa alapohjassa ryömintätilan pitää olla 80 senttimetriä, toisin sanoen talon etuosa nousee nyt 80 senttiämetriä tuon tasaisen kentän yläpuolelle, siihen tulee talon alapohja ja porrastuksen takia, joka nostaa taloa noin 70 cm ylemmäs eli talon takaosa nouseekin jo yli 150 senttimetriä maanpinnan yläpuolelle. Sopivan pieni ihminen voisi jo elää talon takaosan alla.

Tässä kuva arkkitehtipiirrustuksista ja esitin viivoilla tämän hetken tilanteen.

Nyt pitää aika pikaisesti miettiä että onko tuo arkkitehtuurinen korotus, tasovaihtelu, enää tärkeä, koska nyt se ei ole enää tontin sanelema ja maisemaan istuva, vaan nostaa vaan talon takaosaa sen 150 cm maanpinnan yläpuolelle. Tokihan siihen tulee täyttöjä, mutta kun talo ei nytkään ole missään kuopassa, joten täytöt talon ympärillä tekevät siihen pienen kukkulan ja se nousee luonnollisen maiseman yläpuolelle – melko huomattavasti. Enkä ole varma haluammeko sitä.

Yksi vaihtoehto on muuttaa jo tehty tasoitettu maapohja, tehdä joku nopea korjausliike ja laskea talon etuosan maapohjaa alemmas – miten luulin alun perin sen menevänkin. Käytännössä en tiedä miten se onnistuu – ja se tarkoittaisi tehdyn työn uudelleen tekoa. Onko se millään tapaa järkevää tässä tilanteessa ja tarkoittaako se minkälaisia kustannuksia? Toisaalta jos luovumme tuosta porrastuksesta, niin sekin tarkoittaa kustannuksia ja kaiken muuttamista, koska pitää muuttaa arkkitehtipiirustuksia, 3D-kuvaa ja perustussuunnitelmia.

Mitä mieltä te olette? Miten te tekisitte tässä tilanteessa?

Entä mistä tämä kaikki johtuu? Viestinnästä tietenkin. Yleensä missä tahansa projektissa, missä on useampi ihminen tekemässä jotain, niin ongelmat johtuvat viestinnästä. Eli taas lopulta meidän vika. Me emme ole ymmärtäneet mitä muut ovat tekemässä ja emme ole viestineet tarpeeksi selkeästi mitä haluamme, koska olemme kuvitelleet, että kyllähän kaikki nyt ymmärtävät, kun tontti viettää alaspäin ja arkkitehdin piirustuksissa on porrastus. Mutta ei se niin mene. Itse pitää huolehtia kaikesta ja jutella kaikkien kanssa, jotta suunta säilyy oikeana. Nyt kun suunta on väärä, niin pitää miettiä miten se korjataan.

– Samuli

Julkaistu

Mitä ihmettä, nythän jotain tapahtuukin!

Nämä leudot syksyt, jotka jatkuvat pitkälle marras- tai no joulukuuhun ovat rakentamisen kannalta – sopivissa vaiheissa – hyvä juttu. Kesän rakennusprojektit ovat jo päättyneet ja kalusto on hiljalleen matkalla talviteloille, tosin samat telat niissä kai on kesät talvet. Matkan varrella on hyvä pysähtyä pienimmille työmaille. Meidänkin tontille oli ilmestynyt kaivuri ja hommaan oli ryhdytty vauhdilla.

Ensin mitään ei tapahdu ja yhtäkkiä pihat on auki ja tontti näyttää oikeasti työmaalta. Hämmentävää kuinka nopeasti sammalmättäät ovat kadonneet ja tilalle on ilmestynyt tien pohjaa ja vähän jo autotallin paikkakin alkaa hahmottua.

Tosin toistaiseksi meillä on vielä paljon selvitettävää ja perustustyöt tuskin alkavat ennen kuin omat selvityksemme on tehty. Odottelemme nyt Itävallasta tarjousta CLT-elementeistä, että voimme tehdä vertailua Suomen hintoihin. Tällä hetkellä vaikuttaa, että suomalaiset tehtaat eivät pysty kilpailemaan hintojen kanssa. Mutta se selviää sitten, kun meillä on kaikkialta viralliset tarjoukset. Jos sinulla on CLT-talo, niin mielellämme kuulisimme mistä olet CLT:t hankkinut!

Tarjouksia odotellessa on hyvä käydä päivittäin tontilla katsomassa miten kaikki etenee. Aikaisempi epätoivo etenemisen hitaudesta hälvenee hiljalleen ja ehkä meidänkin talo joskus valmistuu.

– Samuli