Julkaistu

Mitä ihmettä, nythän jotain tapahtuukin!

Nämä leudot syksyt, jotka jatkuvat pitkälle marras- tai no joulukuuhun ovat rakentamisen kannalta – sopivissa vaiheissa – hyvä juttu. Kesän rakennusprojektit ovat jo päättyneet ja kalusto on hiljalleen matkalla talviteloille, tosin samat telat niissä kai on kesät talvet. Matkan varrella on hyvä pysähtyä pienimmille työmaille. Meidänkin tontille oli ilmestynyt kaivuri ja hommaan oli ryhdytty vauhdilla.

Ensin mitään ei tapahdu ja yhtäkkiä pihat on auki ja tontti näyttää oikeasti työmaalta. Hämmentävää kuinka nopeasti sammalmättäät ovat kadonneet ja tilalle on ilmestynyt tien pohjaa ja vähän jo autotallin paikkakin alkaa hahmottua.

Tosin toistaiseksi meillä on vielä paljon selvitettävää ja perustustyöt tuskin alkavat ennen kuin omat selvityksemme on tehty. Odottelemme nyt Itävallasta tarjousta CLT-elementeistä, että voimme tehdä vertailua Suomen hintoihin. Tällä hetkellä vaikuttaa, että suomalaiset tehtaat eivät pysty kilpailemaan hintojen kanssa. Mutta se selviää sitten, kun meillä on kaikkialta viralliset tarjoukset. Jos sinulla on CLT-talo, niin mielellämme kuulisimme mistä olet CLT:t hankkinut!

Tarjouksia odotellessa on hyvä käydä päivittäin tontilla katsomassa miten kaikki etenee. Aikaisempi epätoivo etenemisen hitaudesta hälvenee hiljalleen ja ehkä meidänkin talo joskus valmistuu.

– Samuli

5 vastausta artikkeliin “Mitä ihmettä, nythän jotain tapahtuukin!”

  1. Terve,
    Meillä kaivinkone tänään ensimmäisen kerran tontilla.
    Torstaina Herrala Talojen palaveri CLT-elementtien valmistuksesta.
    Tämä on kolmas talo minkä ole itse suunnitellut ja osittain rakentanut / rakennuttanut.
    Voin vain kuvitella sen pyörremyrskyn mikä päässäsi pyörii juuri nyt.
    Perustuksen voi tehdä monella tavalla, mutta kaikista noista olemassa olevista minä olen valinnut Soklex:in muotit. http://www.soklex.fi
    Perusteluna, että yhdellä valulla voidaan tehdä koko homma ja tarvittavat eristeet onkin jo valmiiksi asennettu perustuksen seiniin. Laskin, että noin kolme viikkoa säästyy aikaa ja työn voi tehdä vaikka pikku pakkasella.
    P.S. tilasin sinun blogin, mutta linkki mikä tuli vahvistukseksi ei mene mihinkään.

    1. Tuo Soklex onkin ihan mielenkiintoinen. Meillä tosin on jo talon perustusten toimitus valittu, mutta keväällä on edessä autotallin perustukset, joten tuota voisikin harkita ehkä siihen hommaan. Kiitos tiedoista! Ja minäpä selvittelen mikä tuossa tilaus-linkissä on vikana.

        1. Kävin tutkimassa ja näköjään jonkun WordPress-päivityksen yhteydessä linkit olivat hajonneet. Laitoin uuden viestin, jonka linkkien pitäisi toimia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


CAPTCHA Image
Reload Image